KPK:lle 5 piirinmestaruutta 28.1.2017 Kauhajoella

30.1.2017

Kultaa nostivat Meri, Jaana, Otto, Marcus ja Petri, hopeaa Heikki ja pronssia Amanda

Etelä-Pohjanmaan piirinmestaruuskilpailut pidettiin 28.1.2017 Kauhajoella. KPK:n nuorisokaarti aloitti todella hienosti. Ensikertalaiset Fanni ja Amanda suoriutuivat hienosti ensimmäisistä painonnostokisoistaan. Fanni tempasi hienosti 20kg, mutta sen jälkeen kisa keskeytyi pienen loukkaantumisen takia. Amanda  ja Meri parantelivat ennätyksiään roimasti. Roosa kävi rohkeasti pienellä riskillä SM-kisarajan kimppuun aloittaen tempauksen 55kilosta, kokeili 56 ja vielä 57kg, sama virhe toistui kaikissa nostoissa ja painot eivät vielä pysyneet suorilla käsillä. Pienestä se on kiinni. Työnnössä Roosa taisteli 65kg onnistuneesti.

Jaana tempasi 51kg, joka oli uus SE ja kolmanteen lastattiin 54kg, joka olikin ihan hyvä yritys. Työnnössä varma tulos 65kg, joka takasi uudet Suomen ennätys yhteistuloksen tähän sarjaan.

Nuoret miehet pääsivät sitten lavalle Otto ja Sampo ovat jo kokeneita kisaajia ja tekivätkin molemmissa ennätyksensä. Painonnoston juuri aloittanut Marcus teki niin ikään hienoa jälkeä, pientä ensijännitystä oli ilmassa, mutta hienosta poika suoriutui ensimmäisestä painonnostokilpailuistaan ja tuloksena heti piirinmestaruus. 

Miesten puolella Lauri tempasi hienosti, mutta jäi ilman tulosta työnnössä. Heikki ja Petri nostivat varmoin ottein kelpo tulokset. 

Piirinmestaruusmitalistit:

Kultaa
Meri 48kg
Jaana 90kg
Otto 56kg
Marcus 62kg
Petri +105kg

Hopeaa
Heikki 94kg

Pronssia
Amanda 63kg